Väreilevien ajatusten blogi
Entä sitten?Torstai 12.2.2015 klo 23.46 - Hanna-Leena Vuosia, vuosia sitten päivänavaukseni lähtökohtana oli yhden suosikkisarjakuvani strippi. Jostain tuli tänään mieleeni, mistä liekään. Tuumiskelin joka tapauksessa, että aihe on täysin aktuelli edelleen. Lassi kertoo siis Leeville: olen päättänyt ottaa uuden moton elämälleni. Se on "entä sitten?"- Kun ei piittaa mistään, ei pety. Johon Leevi: aika kova asenne. Ja Lassi tietenkin "entä sitten?" Parikymmentä vuotta sitten, kun Lassi ja Leevi näin sulostuttivat elämääni aamiaispöydässä, sitä teki myös kahdeksanvuotias urheilijapoika. Tästä syntyi kontrasti. Hän nimittäin puhua pulputti silmät loistaen elämänsä ensimmäisestä koripallo-ottelusta, joka käytäisiin samana iltana. Oman joukkueen vahvuudet ja uhat analysoitiin, vastustajien taidoilla spekuloitiin. Väliajalla pureskeltava purkka, palauttavan mehun merkki ja tossunauhojen pitävyys kuuluivat läpikäytäviin asioihin. Maltoin tuolloin luottaa innostuksen voimaan. Silloin ja satoja kertoja myöhemmin olen nähnyt koripallopojassani samaa paloa, panostusta, välittämistä. Ja ajatellut, miten siitä iloitsen. Näkisin kasvattajan yhdeksi tehtäväksi opettaa lasta piittaamaan asioista. Pitämään koulutyötä arvossa. Etsimään ja tekemään juttuja, jotka olisivat hänelle oikeasti tärkeitä, joihin jaksaisi panostaa ja uhrata voimia. Pettymyksiä tulisi, mutta tulisi myös suurta iloa. Eihän onnistumisesta koe iloakaan, jos ei piittaa koko asiasta. Entä me aikuiset? Ainakaan emme voi opettaa lapsia tai nuoria ottamaan asioitaan todesta, jos emme tee sitä itse. On oleellista, että pidämme tärkeinä heille isoja asioita. Hienoa olisi, jos he myös näkisivät meissä sitkeyttä ja vaivannäköä omien tavoitteidemme saavuttamiseksi. Riemua onnistumisesta ja pettymyksen näyttämistä silloin, kun sen aika on. Isoille ja pienille elämä on niin paljon jännittävämpää ja täydempää, kun sen ottaa tosissaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: välittää, tavoite, lapsi, kasvattaa, tosissaan, innostua |