Olen pidempään ajatellut, että olisi mukava jakaa joitakin opetusvinkkejä niistä kiinnostuneille. Se on tämä eläkeikää lähestyvän opettajan yleinen harhaluulo, että aikanaan koulusta lähtiessäni vien mukanani roppakaupalla hiljaista tietoa oppilaan kohtaamisesta, matikanopetuksesta ja luokan motivointi-aktivointi-työrauhapuolesta. 😊 Ei vaiskaan. Oikeasti minua ajaa enemmän jatkuva kokeilun ja uudistumisen halu työssäni, ja sen tukena voisi toimia muistiinmerkitseminen. Tänä lukuvuonna voisin siinä jopa onnistua, kun iso määrä energiaa vapautuu luovuttuani - liki kahdenkymmenen vuoden jälkeen - apulaisrehtorin tehtävistä. Tottakai tuntuu mielekkäämmältä jakaa muistiinpanoja muille kuin vain säilöä niitä jonnekin. Motivoivammalta.
Toivottavasti tämän blogin lukijat eivät siis hermostu ajoittaisista matikkakirjoituksista. Koetan otsikoida ne niin selvästi, etteivät matikka-allergiset varmasti saa näppylöitä.

Tänä lukuvuonna opetan neljää seitsemättä luokkaa. Mikä herkullinen tilanne! Ensinnäkin seiskojen opetussuunnitelma on ilman muuta yläkoulun väljin jättäen tilaa erilaisille painotuksille. Toiseksi sisällöt ovat sentyyppiset, että ne oikein huutavat monimuotoista työskentelyä pelkän leuan ja liidun (tai tykin) sijaan. Kolmanneksi: seiskoille saa myytyä melkein minkä tahansa toimintatavan. He useimmiten innostuvat ideasta kuin ideasta tai ainakin toteuttavat sitä mutinoitta. Toki innostumiseen eniten vaikuttaa, että ope itse sitä on. Mutta mieheni - emeritusmatikanopettaja - tapaa sanoa, että seiskoille voisi syksyn alussa myydä vaikka pulpetit.
Tilanne kokeiluille on mainio myös siksi, että rinnakkaisia kohderyhmiä on useita. Näkee, miten jokin juttu toimii erilaisten ryhmien kohdalla. Samoin voi heti kehittää tuotetta asiakaspalautteen ja toimivuuden huomioiden. 😃
Ehkä ryhdyn eläkkeellä myyntimieheksi. En muuten tiedä, miksi jatkuvasti höpisen eläkeajasta. En tosiaankaan ole vielä jäämässä pois töistä, en millään nyt, kun virtaa tuntuu riittävän entistäkin enemmän.

Mutta matematiikkaan. Tai opetukseen yleensä, saa soveltaa. Tämän vuoden tavoitteenani on liikunnallisuuden sekä yhdessä tekemisen säännöllinen käyttö oppitunneilla. Näitä olen arvostanut ja harrastanut ennenkin, mutta nyt koetan tehdä niistä tunneillani sääntöjä poikkeuksien sijaan.
Ei siis tvt-osaamista, sosiaalista mediaa tai koodaamista. Ehkä niidenkin aika tulee, mutta niinkauan kuin voin, lisään nimenomaan niille käänteistä puolta: liikettä ruutuun tuijottamisen sijaan, toisen kohtaamista ja vuorovaikutusta kasvokkain, ei sähköisten vempaimien välityksellä.
Uusimmat tutkimukset muuten kertovatkin, että ilman tietotekniikkaa tunneilla opitaan paremmin...

Kun näin jonkin seiskan opetusryhmän ensimmäistä kertaa, tutustuttiin. Tunnista käytettiin osa auringonpaisteessa ulkona, väriryhmittäin toimien. Jokaisen ryhmän piti muodostaa jono ensin koulumatkan pituuden mukaan, sitten sisarusten lukumäärän ja aamulla juodun maitomäärän mukaan. Ja niin edelleen. Lopuksi piti jonoutua ikäjärjestykseen, äänettä.

Juttu toimi ihan joka luokalla hyvin. Lapset liikkuivat, vertailivat lukuja ja toimivat yhdessä samalla tutustuen toisiinsa. Hiljaiseenkin luokkaan tuli eloa. Opettaja sai myös vaihdettua muutaman sanan jokaisen oppilaan kanssa jonojen järjestyksiä tarkastaessaan. Jollakin tunnilla luokassa oli avustaja, joka näin sai kontaktia luokkaan opettajan lailla.

Puhuin seuraavilla oppitunneilla jonkin verran siitä, miten tullaan hyväksi laskijaksi. Koetin motivoida treenaamiseen urheiluesimerkein ja varsinkin poistaa oppilailta pelkoa tai varmuutta epäonnistumisesta. Niistä nimittäin sain kuulla. Että ajatellaan eteen tulevan mahdottomia vaikeuksia matikassa. Osa siksi, että ollaan yläkoulussa, osa taas, koska niin on käynyt ennenkin.
Kerroin ryhmilleni, että kaikki oppivat, kunhan tekevät töitä. Eri tilanteissa, eri tavoilla, sitä viestiä aion jatkossakin toistella joka luokassa. Tärkeintä tämä on luokassa, jossa on monta huokailijaa: olen aina ollut huono matikassa, en voi oppia enkä ymmärtää sitä. Saimmehan heti syksyn alun koulutuspäivässä kuulla, että Pisatutkimuksessa on todettu oppilaan suoriutumiseen suuresti vaikuttavan hänen arvionsa itsestään laskijana. Kärjistettynä (Kirsti Lonka): jos uskot osaavasi, osaat. Ja päinvastoin.

No, päässälaskuja laskimme myös. Välillä tuolloinkin liikuttiin. Esimerkiksi ulkona: seisoimme kaikki pihatiellä. Ilmoitin ensin päivän luvun. Vaikkapa viisi. Sitten ohjeistin, että jos laskun tulos alle 5, mennään tien vasemmalle puolelle, jos yli, oikealle ja tasan viisi tietenkin tiellä. Ja sitten esitin laskutoimituksen. Oppilaat laskivat, lähtivät liikkeelle ja lopuksi tarkistus kysyttiin joltakin oppilaalta. Vähän ajan päästä "päivän lukua" vaihdettiin.
Tottakai osa porukasta katsoi mallia ja liikkui sen mukaan. Selvästi tätä kuitenkin vähensi se, että kysyin tulosta satunnaisesti keneltä vaan siirtyneeltä.
Sadepäivänä oltiin luokassa samalla idealla, mutta tuloksen ollessa suurempi kuin päivän luku, kurkotettiin niin ylös, kuin mahdollista. Pienemmän luvun kohdalla kyykkyyn ja tasaluvussa normaali seisominen.
Ihan joka tunnilla ei tehty "matikkaa liikkumalla", mutta tällöin pidin pienen taukojumpan. Ihan perusliikkeitä, ja oppilaat tekivät kiltisti perässä, useimmat oikein mielellään.
Olen vakaasti sitä mieltä, että oppilaat ovat paremmin jaksaneet ihan peruslaskemistakin, kun sitä välillä tauotetaan. Varsinkin iltapäivän kaksoistunneilla, kun takana on jo raskas koulupäivä.

Luotan siihen, että kun oppilaat tottuvat seiskan alusta vähän hulluun matikanopettajaansa, he luontevasti jatkavat osallistumista erikoisiin opetusmenetelmiini koko yläkoulun ajan.

ensimmäisillä viikoilla tehtiin paljon muutakin, josta seuraavassa matikkajutussani.