Väreilevien ajatusten blogi
LäsnäolostaLauantai 7.1.2017 klo 19.26 Viime aikoina minua on puhutellut ajatus tietoisesta läsnäolosta. Johtuu lähinnä siitä, että olen pitkään ollut kyllästynyt omaan läsnäolovajavaisuuteeni. Ja sen seurauksiin: hajamielisyyteen, tehottomuuteen, vuorovaikutuksen keskinkertaisuuteen. Mitäkö tarkoitan? No, kerron esimerkin satunnaisesta lauantaiaamusta: Olen ajatellut aamupalan syötyäni tehdä testin seitsemäsluokkalaisille maanantaiksi. Viiden minuutin rutiinityö. Otan kynän ja paperia ja suuntaan kohti työpöytääni. Oho. Se onkin niin täynnä papereita ja muuta, etten mahdu sen viereen. Alan tehdä tilaa. Ensin lasten lelut lastenhuoneeseen. Sitten päiväkirja koululaukkuun. Mutta missä se on? Kävelen ympäri taloa etsimässä laukkua. Lopulta löydän sen keittiöstä. Samalla huomaan, että astianpesukoneen tyhjennys on jäänyt kesken, joten teen sen loppuun. Mitä minun pitikään tehdä? Ai niin, se testi. Työpöydän ääreen ei edelleenkään kannata yrittää, joten suuntaan olohuoneeseen. Kynä ja paperi unohtuivat, haen ne työhuoneesta. Sitten pöydän ääreen. Mutta missä on puhelin, jospa joku kaipaa? Etsin koko talosta puhelinta, löydän sen alakerrasta. Saman tien pitää tosin laittaa muutama tuolilla oleva vaate henkariin. Tarvitaan lisää vaatepuita. Varastosta löydän varmaan muutaman. käyn hakemassa ja vien eteisen naulakkoon. Sen jälkeen haen puhelimen, jonka olin nyt jättänyt varastoon. Takaisin pöydän viereen, puhelin mukana. Kirjoitan paperiin 8.lk testi. Piti kirjoittaa 7.lk, joten tarvitsen pyyhekumia. Lähden etsimään sitä. …Aikaa kulunut tässä vaiheessa puolisen tuntia ja paperilla ei vielä mitään. Tai: Keskustelen aviomiehen kanssa viikonlopun ohjelmasta. Hän mainitsee, että aikoo käydä kirjastossa. Siitäpä muistan, että yhden kirjan palautusaikaa lähestyy.. Mutta kuinka pian se jo on? Pitää tarkistaa. Alan näppäillä itseni kirjaston sivuille. Mies odottaa kärsivällisesti. Jatkamme puhetta, kun kirja on uusittu. Hän ehdottaa lenkille lähtöä. Hyvä ajatus. Alan miettiä, mitä pukisin päälleni. Siitä muistan, että tarvitsisin uuden lenkkipipon. Löytyisiköhän alennusmyynnistä? Koskahan sinne ehtisi? Mitä kaikkea muuta tarvitsisin? Lähtisiköhän tytär seuraksi, mies ei ainakaan…Mitä tyttärelle mahtaa kuulu? Entä tyttären lapsille? Muille lastenlapsille? Nähdäänkö heitä huomenna? Mitä ruokaa laitan huomenna? Onkohan se lehdessä ollut resepti kokeilemisen arvoinen? Minne se lehti joutui?…Mies ei enää odota kärsivällisesti, en ole kuullut sanaakaan hänen puheestaan pitkään, pitkään aikaan. Tämäntyyppisiä asioita ja tilanteita tarkoitan. Siispä mieltäni kiehtoo ajatus hyväksyvästä, tietoisesta läsnäolosta. Siitä, että tiedän, mitä teen ja teen, mitä tiedän tekeväni. Siitä, että en koko ajan mieti seuraavaa tai edellistä hetkeä. Vaan elän tässä hetkessä ja tiedän koko ajan, mitä teen. Hyväksyminen tarkoittanee tässä yhteydessä, että tiedostan senhetkisen tilanteen, en välttämättä pidä sitä hyvänä. Olen sentyyppinen ihminen, että etsin asioista yleensä ensin positiivisia puolia. Se helpottaa usein elämää. Hyväksyvä läsnäolo on kuitenkin eri asia, isompi. Sitä, että lakkaa pyristelemästä olemassa olevaa vastaan. Suuntaa energiansa nykyhetkeen ja tarvittaessa siihen, miten asioita haluaa muuttaa. Ja jos haluaa muutosta, astuu ensimmäisen askeleen haluamaansa suuntaan. Vain ensimmäisen askeleen, koska enempää ei voi kerralla ottaa. Otanpa esimerkin. Henkilö jonottaa kiireisenä kassalle iltapäiväruuhkassa. Hän ei pidä tilannetta ollenkaan hyvänä. Tyypillisesti ihminen käyttää jonotusajan sisäiseen kiukutteluun tai hätäilemiseen. Väsyen ja tullen huonotuulisiksi. Hyväksyvästi läsnäoleva ihminen sensijaan toteaa tilanteen ja joko ottaa askeleen muuttaakseen sitä (vaihtaa jonoa tai palauttaa ostoksensa hyllyyn) tai käyttää odotusajan rauhallisesti mietiskelyyn, suunnitteluun tai vaikka viestittelyyn. Ja selviää kassalta samaan aikaan kuin ärtynyt vertailukohtansa, mutta on hyväntuulinen ja virkeä. Kun ihminen on läsnä keskustellessaan toisten kanssa, vuorovaikutus muuttuu. Keskittynyt kuuntelija ymmärtää aivan eri tavalla puhujan tarkoitusta ja aistii myös sanojen ja rivien välejä. Tällöin hän pystyy vastaamaan keskustelukumppanin ajatuksiin ja kysymyksiin paljon rakentavammin ja ymmärrettävämmin. Usein tärkeintä on saada vastaus kysymyksiin, joita ei ääneen esitetty. Tämä näkyy erityisesti vuorovaikutuksessa lasten ja nuorten kanssa, samoin parisuhteessa. Tiedämmehän teinin, joka äänekkäästi ja provosoivasti kritisoi vanhempansa (tai opettajansa jne) mielipiteitä ja. tekoja. Kuuleeko aikuinen siinä tilanteessa tyypillisiä lausumattomia sanoja: Huomaa minut! Kelpaanko tällaisena? Olenko sinulle tärkeä? Keskustelun lopputulos on aivan toinen, jos nuori tulee ymmärretyksisen oikein sen sijaan että aikuinen provosoituu. Läsnäoleva kuuntelu ja vuorovaikutus on erityisen tärkeää kaikessa ihmissuhdetyössä. Jokaisen ihmisen tarve on tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tarve korostuu silloin, kun ihminen on tavalla tai toisella autettavana. Jos ammattiauttaja tällöin puhuu ohi asiakkaansa, ajattelee omiaan, keskittyy toiseen tehtävään jne, hän ei voi olla tälle hyödyksi. Usein keskustelussa kaikki osapuolet keskittyvät eniten siihen, mitä aikovat itse seuraavaksi sanoa. Toisella korvalla kuullaan muiden puhe, mutta ymmärrys jää pinnalliseksi. Tai ei edes kuulla. Riidellessä tämä tapahtuu lähes poikkeuksetta. Toisaalta kuuntelemattomuus onnistuu ihan yksinään aiheuttamaan riidan. Olen ymmärtänyt, että tietoista läsnäoloa voi oppia. Harjoittelu on siinäkin ainoa keino, niin kuin useimmissa taidoissa. Keskittymislihakseni vahvistuu, kun kävelen syventyneenä kävelyyn, en kymmeniin päähäni pälkähtäviin ajatuksiin menneestä tai tulevasta. Samoin se saa harjaannusta, kun maltan päivän mittaan pitää pieniä taukoja tekemättä tai ajattelematta yhtään mitään muuta kuin hengitystäni. Harjoittelen tietoista läsnäoloa, kun teen vain yhtä asiaa kerrallaan. Tiedostan peseväni, viipaloivani ja maustavani keittiössä tai järjesteleväni, kirjoittavani, laskevani työhuoneessa. Opettelen häätämään ylimääräiset kieppuvat ajatukset pois palatakseni joihinkin niistä silloin, kun taas on niiden aika. Toivottavasti en ikinä tule niin vanhaksi, etten näe, kuinka paljon vielä on oppimista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: läsnäolo, myönteinen, hyväksyvä, tietoinen, keskittyminen |