Share |

Väreilevien ajatusten blogi

Korona ja tietoinen mieli

Share |

Torstai 19.3.2020 klo 17.50 - Hanna-Leena


Viime viikolla valmistelin mindfulnessin jatkokurssin tuntejani. Pitkällepä kevääseen siirtyy noiden lopputuntieni pitäminen, jos nyt onnistuu ollenkaan. Työväenopistomme on tietenkin kiinni, kuten suunnilleen kaikki oppilaitokset ja suurin osa harrastuspaikoista. Tällä viikolla mielessäni ovat pyörineet pitämättömien tuntien aiheet ihan tietystä syystä: Korona.

Pohdin, miten tietoisen mielen strategiat voisivat parantaa ja tukea selviytymistämme  vallitsevassa kriisissä, väistämättömässä muutoksessa. Voimmeko asenteellamme  itse parantaa hyvinvointiamme tässäkin tilanteessa? Ihan varmasti, ja myös huonontaa. Siksi tuntuu järkevältä valita asenteensa, jopa strategiansa, tietoisesti. Koska silloinkin, kun emme voi valita olosuhteitamme, voimme valita sen, miten niihin ja niissä suhtaudumme.

Kun valitsee mielen strategiat tietoisesti, pystyy muuttamaan haitallisiksi tunnistamiaan ajatus- ja toimintamalleja. Korvaamaan niitä toisilla, paremmilla. Voi hallita itse reaktioitaan, valita hyödyllisiä haitallisten sijaan. Parantaa hyvinvointiaan, luultavasti ympäristönkin.

Mindfulnessohjaaja kun olen, ihan ensimmäinen koronasuuntautuneelle mielelle suosittelemani strategia on läsnäolo. Mielellä kun on jatkuva taipumus vaellella pois nykyhetkestä. Se rientää usein eteenpäin, tulevaisuuden uhkiin, pelkoihin, toiveisiin tai odotuksiin. Murehtimiseen.Tai sitten mieli pyörittelee loputonta eilisten muistelua: katumista, jossittelua, ehkä kaipuuta menneeseen. Ennen kaikki oli paremmin!  Jospa sanoisikin mielelle päättäväisestI: Juuri nyt, tällä hetkellä, kaikki on ihan hyvin. Keskittyisi siihen tekemiseen, mitä parhaillaan tekee. Niihin ihmisiin, joiden kanssa on. Läsnäolo on lepoa (vaikka tekisi töitä tai puuhastelisi muuta) nyhyhetkessä, vapaana menneisyyden painolastista ja tulevaisuutta koskevista huolista. Näinä aikoina erityisen tärkeää.

   Miten voisi juuri nyt harjoitella tietoista läsnäoloa? Vaikkapa keskittymällä siinä missä on, silmät suljettuina, seuraamaan omaa hengitystä. Tai keskittymällä täysin seuraavaan käsillä olevaan tehtävään. Kävelemiseen, jos kävelee. Porkkanoiden pilkkomiseen, jos pilkkoo porkkanoita. Hampaiden pesuun, astianpesukoneen tyhjennykseen, lapsen kanssa leikkimiseen …

Tietoisen mielen yksi strategia on kärsivällisyys. Sen harjoittaminen ei näinä päivinä ole pahitteeksi. Kärsivällisyys on valintaa pysyä rauhallisena haastavissa tilanteissa. Se on kykyä sietää epämukavuutta, kohdata tilanne suoraan ja käsitellä se järkevästi. Kärsivällisellä suhtautumisella hankkii itselleen tilaa ajatella. Se taas johtaa yleensä parempaan, hyödyllisempään tapaan reagoida. 

Ystävällisyys luo onnellisuutta ja hyvinvointia. Olemme onnellisia, jos toiset ovat meille läsnä, huomaavat ja hyväksyvät meidät, arvostavat ja ymmärtävät meitä. Toisten ihmisten onnellisuus edellyttää meiltä samaa.Kuten presidenttimmekin niin kauniisti toi esille: Kun koronan takia on syytä kasvattaa ihmisten välistä fyysistä etäisyyttä, lisätään samalla henkistä läheisyyttä. Ystävällisyydellä on käyttöä ja arvoa myös nettikeskusteluissa, puhelimessa, viesteissä. Sekä omien ystävien, työkaverien, sukulaisten että viranomaisten, asiakaspalvelijoiden ja muiden ventovieraiden keskuudessa. Ystävällinen ihminen voi itsekin paremmin kuin vastakohtansa, vinkkinä itsestään huolehtiville. On tutkittu, että ystävällisyys vahvistaa immuunijärjestelmää, lisää luovuutta , parantaa ihmissuhteita ja saa nauttimaan elämästä enemmän. Ja vielä: Kannattaa aloittaa ystävällisestä suhtautumisesta itseensä.

Suhteessa koronaepidemiaan olemme kaikki uuden ja tuntemattoman edessä, vasta-alkajia. Siksi tänä keväänäkin on äärimmäisen hyvä strategia asennoitua päivittäisiiin tilanteisiin vanhalla mindfulnessperiaatteella, aloittelijan mielellä. Sen mukaan asioita kannattaa katsoa uusin silmin, ennakkoluulottomasti. Tällöin tilanteita näkee sellaisina, kuin ne todella ovat. Ilman ennakkoasenteita ja -luuloja, värittymättöminä. Erilaista harhaluuloa, katastrofitunnelmaa, eri suuntiin vääristyneitä ja värittyneitä mielipiteitä kun on runsauteen asti tarjolla ympärillämme erityisesti nyt. 

Jon Kabat-Zinn on sanonut: ”Aloittelijan mieli ei tarkoita sitä, ettet tietäisi yhtään mitään. Se tarkoittaa sinussa olevan niin paljon tilaa, että tuntemattoman edessä et jumiudu siihen, mitä jo tiedät tai olet kokenut. ” Tai luulet tietäväsi, voisi vielä lisätä.

Juuri nyt kovin haastava - mutta tärkeä - tietoisen läsnäolon strategia on hyväksyminen. Onhan nykytilanteessa paljonkin sellaista, jota ei mitenkään voi pitää hyvänä asiana. Tietoisuusmielessä hyväksyminen ei tarkoitakaan sitä. Sen sijaan kysymys on siitä, että nähdään ja ymmärretään tämän hetken tilanne realistisesti. Ei torjuen eikä paeten, kaunistellen tai liioitellen. Havaitaan tilanne vastustamatta sitä. Se ei silti tarkoita alistumista, luovuttamista eikä apaattisuutta. Asioihin saa ja pitää vaikuttaa. Hyväksyvä asenne ja rehellinen näkemys tulevat ensin. Niiden kautta avautuu mahdollisuus muutoksiin.  

Ihan helpointa ei näinä päivinä ole valita päivittäiseksi strategiaksi iloa. Monenlaiset huolet ja hankaluudet tuntuvat tekevän sen mahdottomaksi. Ilo kuitenkin kasvattaa energisyyttä ja suorituskykyä, on oikein hyväksi kehollekin laajentaen sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja. Niitä kyllä tarvitsemme. Mutta mistä sen ilon sitten kehittää ja löytää? Hyvä uutinen on yksinkertaisesti se, että tunteet tulevat sisältäpäin, voimme siis vaikuttaa niihin, valita ne. Toki siihen tarvitaan tiedostamista. Sen huomaamista ja muistamista, että ajattelemalla iloa tuottavia asioita, synnytämme ilon tunteita. Samoinhan on laita esimerkiksi pelon, onnellisuuden, vihan ym tunteiden syntyessä. Voimme valita. 

  Vaikka ilon kokeminen ei aina ole ollenkaan helppoa, siihen voi oppia. Valitsemalla ajatuksiinsa iloa tuottavia asioita oppii koko ajan enemmän tuntemaan elämäniloa. Ilon kehittämisen eräs avain on oppia nauttimaan arjen päivittäisistä toimista. Päästää irti suorittamisesta ja sokeasta päämäärään pyrkimisestä, nauttia itse tekemisestä.

   On hyvä vielä muistaa, että iloisuus meissä auttaa lähellämme olevia ihmisiä rentoutumaan ja rauhoittumaan. Ja, niin, tuntemaan iloa.

Yksi tärkeä taito ja mielen strategia, jota tietoisen läsnäolon harjoittaminen vahvistaa, on irti päästäminen. Esimerkiksi päästää irti ajatuksesta ennen kuin se ehtii johtaa toisiin ajatuksiin. Meillä monella on tullut ja tulee päivän (ja yönkin) mittaan pelokkaita, huolestuneita tai harmistuneita koronatilanteeseen liittyviä ajatuksia. Usein ne jäävät sitkeästi ja täysin hyödyttömästi pyörimään päässä. Vievät mukanaan hallitsemattomille pelon, huolen tai harmin ajatuspoluille, liioitteleville ja laajeneville. Ja sitä myötä vievät mielenrauhan ja öiseen aikaan sen tuiki tarpeellisen unen. Entä jos pystyisikin päästämään irti heti ensimmäisistä hyödyttömistä huoli/pelko/harmiajatuksista? Parantaisi omaa hyvinvointiaan, se on aivan selvä.

   Taito päästää irti ajatuksista ja asioista lisää mielen joustavuutta ja keveyttä. Se on vastakohtaa jatkuville takiaisajatuksille, samojen ajatusten märehtimiselle, murehtimiselle ja jumittumiselle.

    Miten voi oppia päästämään ajatuksesta irti? Ensi askel on tiedostaa: Taas tuo ajatus tuli, jota en halua jatkaa. Sitten ajatuksen tietoinen suuntaaminen muualle. Esimerkiksi tarkkoihin, yksityiskohtaisiin havaintoihin. Voi havainnoida maisemaa (jos on lenkillä tai voi katsoa ulos), tai aina voi keskittyä seuraamaan omaa hengitystään. Tai, jos se tuntuu helpommalta, suunata tietoisesti ajatus johonkin mukavaan tai tarpeelliseen pohdiskeltavaan. Pääasia, että antaa mielelleen uuden suunnan.

    Elämässä on toisinaan hyvä päästää irti myös asioista, ei vain ajatuksista. Joskus hyviä asioita ei voi tapahtua, koska niille ei ole tilaa. Sitä tulee, kun päästää irti joistakin huonoista tai aikansa eläneistä. Irti päästäminen on yksinkertainen mutta voimakas mielen strategia. 

Ajattelen, että juuri nyt on aivan erityisen tärkeää valita asenteensa, ajatuksensa ja strategiansa viisaasti. Tietoisia, hyviä kevätpäiviä, nautitaan auringosta!   

Näihin ajatuksiini olen saanut tietoa ja herätteitä mm. seuraavista kirjoista:

Jon-Kabat Zinn: Mindfulness

Rasmus Hougaard, Teetta Kalajo: Tilaa ajatella

Antti-Juhani Wihuri: Mindfulness työssä

Avainsanat: tietoisuus, koronavirus, korona, mindfulness, läsnäolo, mieli, mielen strategiat, hyväksyminen, ilo,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini