Olen 65-vuotias kouluttaja, työnohjaaja ja mindfulnessohjaaja. Toimin yläkoulun ja vähän lukionkin matematiikatiikanopettajana pitkälti yli kolmekymmentä vuotta. Vuosina 1996-2015 toimin myös yläkoulun apulaisrehtorina. Tällöin vastuualueenani oli mm. koulun oppilashuolto, joka oli ja on edelleen suuri kiinnostuksenkohteeni, varsinkin preventiivisenä ja hyvinvointia lisäävänä.
Olen valmistunut perheterapeutiksi vuonna 2006. Koen saaneeni koulutuksesta runsaasti lisäosaamista perheiden kohtaamiseen, lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn, koulun ja kodin yhteistyöhön sekä erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Toivon - ja tiedänkin - myös monien opettajien hyötyneen koulutuksista, joita olen pitänyt näistä tärkeistä asioista. Olen kouluttanut myös muiden alojen ammattilaisia ja opiskelijoita em. tyyppisissä aiheissa.
Vuoden 2007 lopussa valmistuin työnohjaajaksi. Työnohjaajana olen toiminut siitä asti koulutyön ohella enemmän tai vähemmän, eri puolilla Varsinais-Suomea.
Vuonna 2017 valmistuin mindfulnessohjaajaksi. Olen alkuvuodesta 2017 asti ohjannut vuosittain useita tietoisuustaito- tai mindfulnesskursseja Turun Työväenopistossa, työpaikoilla, Sydänyhdistyksen yhteistyökumppanina jne.
Olen myös vaimo, äiti ja isoäiti. Miehelläni ja minulla on neljä lasta ja kymmenen lastenlasta. He kaikki viisitoista ovat opettaneet minulle eniten elämästä.
Minulle on rakasta perheeni ja työni lisäksi luonto, liikkuminen ja lukeminen. Usein ja mielelläni teen näitä tuon kansikuvan maisemissa.