Vanhin juhlittava on rakas, harmaantunut isäni. Hänen isyytensä täyttää ensi keväänä kuusikymmentä isoveljeni merkkipäivänä. Isä on aika tyypillinen kolmikymmenluvun lapsi, jonka isä oli sodankäynyt, haavoittunutkin. Mutta isänisääni ei sota eikä vamma  katkeroittanut tai tehnyt umpimieliseksi. Isälläni oli positiivinen, sosiaalinen, hyväntahtoinen isä. Suuttuessaan hän osasi kyllä olla pelottavakin, mitä meidän lastenlasten oli vaikea uskoa. Meidän isoisämme oli pohjattoman kiltti ja hyväntuulinen.

Lapsuudessani äiti oli meille jälkikasvulle isää läheisempi, senaikaiseen vallitsevaan tapaan. Isän merkitys elämässämme oli kuitenkin suuri. Hän oli aina kiinnostunut meistä ja asioistamme. Voimme kaikessa myös luottaa häneen ja hänen tukeensa. Ei mitään vähäisiä asioita.

Jo lapsena tiesin, että isä arvosti, ihaili ja rakasti äitiä. Vastoin ajan tapaa se näkyi. Sain mallin ja mittatikun siihen, miten mies vaimoa ja naista kohtelee. Ne olen jatkanut eteenpäin lapsilleni, heidän isänsä tietenkin uutena mallina. 

Kiitos sinulle, nuori perheenisä, jos aina kohtelet lastesi äitiä arvostavasti ja kauniisti. Pelastat poikiesi avioliittoja sillä esikuvalla. Näytät tyttärillesi, ettei muunlaiseen kannata tyytyä. Autat heitä valitsemaan arvoisensa puolison. 

Isä arvosti myös minua ja saavutuksiani. Hän odottikin minun pärjäävän. Sillä on ollut suuri merkitys itsetuntoni ja rohkeuteni kehittymiselle. Isän tyttö ei pelkää haasteita. 

Valitsin siis miehistä parhaan lasteni isäksi. Sain - muun hyvän ohessa - miehen, joka oli ja on lapsilleen aidosti läsnä, jaksaen ja ehtien. Kahdeksankymmenluvulla isät hoitivat lapsiaan paljon aiempaa enemmän. Silti silloinkin oli paljon avioliitossa olevia yksinhuoltajia. Isän ajan vei kokonaan työ tai omat harrastukset. Toisinaan harrastukseksi riitti kotisohva ja telkkari tai sanomalehti.

Kiitos sinulle, nykyisä, joka ymmärrät kellon lahjomattomuuden. Sen, että tunti pois lapsen luota on 60 minuuttia, kulutettiinpa se arvostettuun työhön, kuntosalilla tai lähipubissa. Enkä tietenkään peräänkuuluta mitään täydellistä itsensä tai realiteettien unohtamista, pelkästään arvojärjestysten ja priorisointien pohtimista. Ja vielä on hyvä miettiä: Missäpä muualla netissä tai sanomalehden takana oleva isä on kuin poissa. Lasten luota.

Viiden isän juhlinnassa on yksi ilo huomata se, kuinka eri tavoin erinomaista isyyttä voi toteuttaa. Samaakin on toki paljon. Ainakin lasten äitien arvostus, läsnäolo ja todellinen kiinnostus lapsista, luotettavuus ja huumorintaju. Näillä muuten pääsee isänä pitkälle!

Nuorimmalle päivänsankarille isänpäivä on ensimmäinen. Onnellisena ja ylpeänä olen seurannut sitä lämpöä ja luontevuutta, jolla poikani on ottanut todella suuren paikan oman poikansa elämässä heti sen alkumetreiltä. Tämän päivän isyyttä parhaimmillaan. Isänsä hyviä lastenhoitogeenejä kantaen, mallia seuraten, näitä vaan omaan tapaansa jalostaen.

Kolme nuorta isää, kaksi hienoa vävyä poikani rinnalla, kaikki kasvattavat omista pojistaan upeita miehiä. Jokaisella isällä on erityisosaamisensa ja lahjansa, ne rikastuttavat lasten ja perheen elämää. Yksi isä on muun muassa käytöstavoiltaan erityisen osaava, miten sama jo kauniisti näkyykään hänen pienellä pojallaan. Toinen on vankkumattoman rauhallinen tekniikan taitaja ja kuinka vastustamaton onkaan samanlainen pikkumies. Kolmas sosiaalinen ikiliikkuja, ja jälkikasvu vaikuttaa samasta puusta veistetyltä.

Isyys on muuttunut vuosien mittaan, ja niin pitääkin. Nykyisät vaikuttavat entistä mieluummin puhuvan lapsistaan ja jakavan kokemuksiaan keskenään. Hiekkalaatikoilla eivät enää saa vertaistukea pelkästään äidit.

Onnea teille viidelle isälle! Ja onnea jokaiselle isälle! Pieni toivomus teille vielä: Jospa jakaisitte isyydestänne hiukkasen niille lapsille, joilla ei syystä tai toisesta ole isää elämässään. Sehän ei jakamalla vähene, vaan lisääntyy. Niinkuin välittäminen ja rakkaus yleensä.