Kouluttajaguru voi kertoa isolle joukolle upein sanankääntein, kuinka asiat oikeasti ovat ja miten hommat tästä eteenpäin pitää hoitaa. Saattaa syntyä suurta innostusta ja jopa muutosta työpaikoilla. Hetkeksi. Todella, todella harva guru on kertakoulutuksella saanut aikaan pysyvää, aitoa kehittymistä. Haluan kuulla, jos tällaista on tapahtunut.

Itse asiassa ainakin yksi kouluttajaguru lähimenneisyydestä kyllä tulee mieleeni. Kuuntelin tänä syksynä kollegojen ja oppilaiden kanssa lääkäri Harri Helajärven luentoa liikkumisen tärkeydestä ja istumisen vaaroista. Luulen, että meistä opettajista ihan oikeasti ainakin muutamat tästä eteenpäin nostattavat oppilaitaan hetkeksi liikkumaan oppitunnin mittaan. Eniten toivon, että myös oppilaille olisi tarttunut jotakin todellista liikkumattomuuden vaaroista. Mutta tämän mainitsen ilahduttavana poikkeuksena. Ja sittenkin vielä pelkään, että talven mittaan meitä liikuttamisinnostukseen hurahtaneita on kuukausi kuukaudelta vähemmän.

Mitä vaativammasta taidosta tai työtavasta on kysymys, sitä hitaampaa tietenkin on muutos. Yksittäisen taidon tai työtapamuutoksen oppiminen vie paljon vähemmän aikaa ja voimavaroja, kuin monimutkaisten- ja tahoisten osaamiskokonaisuuksien oppiminen tai päivittäminen. Yksi monimuotoisuudessaan haastavimmista taitolajeista on hyvä ja toimiva vuorovaikutus.

Kun tehdään töitä asiakkaiden, potilaiden, opiskelijoiden, oppilaiden tai lasten kanssa, hyvä vuorovaikutusosaaminen on taitojen keskiössä. Se näkyy väistämättä tuloksissa. Siksi näiden taitojen tarkistamista, päivittämistä ja ihan opettelemista ei kannattaisi laiminlyödä. Mutta koulutuksen pitäisi vaikuttaa, mitäpä hyötyä siitä muuten olisi.

Motivaatio ja ajatusten suuntaaminen oikein vaativat aikansa. Siksi sitä pitää koulutuksessa antaa. Kertaluonteinen asian pohtiminen ei mitenkään riitä, asioihin pitää palata. Teoriassa ymmärretyt asiat täytyy myös siirtää käytäntöön, omaan työhön. Siksi niitä kannattaa töissä harjoitella ja taas palata pohtimaan, mikä sujuu, mikä vielä taas ei.

Olen hankkinut kokemusta aikuiskoulutuksesta sekä opiskelijana että kouluttajana. Käytännön kokemuksen sekä tekemäni ja lukemieni tutkimusten valossa olen löytänyt vaikuttavan tavan kouluttaa. Perheterapiaa opiskelin itse siihen malliin, opettajille kehitin sovellutuksen nimeltä Väreilyryhmät. Seuraavassa tällaisen koulutuksen yksinkertaiset pääperiaatteet:

Työhön liittyvän, työn ohessa tapahtuvan koulutuksen pitää tapahtua rauhassa, pitkäkestoisesti. Teorian, käytännön ja molempiin liittyvän pohdinnan on vuoroteltava. Näitä periaatteita voi sitten toteuttaa monin eri tavoin.

Perheterapiakoulutuksessa meillä vaihtelivat luennot ja työnohjausryhmät sekä käytännön harjoittelut omassa työssä ja sen lisänä. Opiskelijaporukkamme oli moniammatillinen, mikä lisäsi oman merkittävän oppinsa ja avartavuutensa työnohjausryhmiin. Koulutus kesti kolme vuotta. Se oli paitsi hirmuisen opettavaista ihan oman siviiliiammattinikin kannalta - apulaisrehtori, matikanopettaja - myös todella kivaa. Voimaannuttavaa, vaikka vei niin paljon aikaa, joka usein nipistettiin yöunista. Oikeasti lisäsi työssä jaksamistakin, minkä pistän työnohjauksen ja kertakaikkiaan mahtavien opiskelukavereiden piikkiin.

Väreilyryhmien tarkoitus on lisätä työssäjaksamista ja opettajien sosioemotionaalista osaamista. Tällä tarkoitan hyviä vuorovaikutustaitoja sekä lasten, nuorten ja aikuisten psyykkisten ja sosiaalisten ilmiöiden ymmärtämistä ja tunnistamista, niihin vaikuttamistakin. Väreilykoulutuksessa ei luennoida. Ryhmät - kooltaan neljän ja kahdeksan opettajan väliltä - kokoontuvat suunnilleen kuukausittain kolmeksi tunniksi. Palavereissa käydään läpi erilaisia aiheita mainitulta alueelta. Ryhmissä keskustellaan paljon, mutta myös tehdään käytännön harjoituksia, kirjoitetaan ja piirretäänkin vähän. Läksynä ennen seuraavaa kertaa on pohdiskella ja mahdollisesti kokeilla käytännössä kokoontumisessa opittua. Tai mietiskellä tulevaa aihetta käytännön kannalta nähtynä. 

Hyvä tapa kouluttaa on myös jossakin noiden kahden tavan välimaastossa. Esimerkiksi 10-50 hengen työyhteisön voi kouluttaa muutamalla yhteisluennolla (keskusteluväritteisiä nekin) ja niiden välissä olevilla työnohjaustyyppisillä ryhmillä. Uskallan sanoa, että tällainen koulutus lisää osaamisen ja mainitun työssäjaksamisen lisäksi työpaikalle yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja hyvinvointia. Aiheeksi sopii mainiosti vuorovaikutusosaaminen, mutta onhan niitä muitakin tärkeitä ja monimutkaisia taitoja, joita opetella.

Taisin tulla tässä kertoneeksi - edelliseen blogikirjoitukseeni viitaten - senkin, miten VESO-koulutus voi olla hyödyllistä, vaikuttavaa ja voimaannuttavaa. Ja saada koulutetut toivomaan lisää. Väreilyä VESO-puolikkaina. Tutkitusti tehokasta ja tykättyä.