Share |

Väreilevien ajatusten blogi

Vaikuttava koulutus

Tiistai 4.11.2014 - Hanna-Leena

Kun koulutukselta halutaan vaikuttavuutta, toivotaan joko olemassaolevan myönteisen osaamisen vahvistamista tai uusien taitojen, ajatusten tai vahvuuksien kehittymistä. Tai näitä molempia. Joskus toivotaan näiden sijasta tai lisäksi joidenkin juurtuneiden negatiivisten tai väärien ajatus- tai toimintamallien poisoppimista.

Vaikuttava koulutus muuttaa tapoja. Työntekijöiden koulutuksesta puhuttaessa työn tekemisen tapoja ja niiden myötä työn tuloksia. Ollakseen todellista ja pysyvää muutoksen täytyy tällöin pohjautua taitojen ja tietojen kehittymiseen. Se taas ei onnistu ilman asenteiden ja ajatusten kehittymistä.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Parhaat taidot ja työtavat kehittyvät hitaasti. Varmaa kuitenkin on, ettei ihminen muuta työtapaansa muuta kuin näennäisesti, ellei hän itse halua sitä muuttaa. Siksi vaikuttavalle koulutukselle ei ole oikotietä.

 

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vuorovaikutus, koulutus, vaikuttava, työntekijöiden koulutus, asenteenmuutos, työtapojen muutos, koulutuspäivä