Väreilevien ajatusten blogi
YksinäisyysTiistai 16.12.2014 - Hanna-Leena Yksinäisyys on iso, vaikea asia. Nimenomaan silloin, kun se ei ole itsevalittu elämisen ja olemisen tapa. Lapselle tai nuorelle yksinäisyys saattaa olla raastava, vuoren kokoinen murhe. Eikä tässä ole kaikki. Varhaisvuosien yksinäisyydellä voi olla tuhoava vaikutus koko loppuelämään. Ellei asialle tehdä jotakin. Mitä lapsen yksinäisyydestä sitten tiedetään? Ensinnäkin se, että pojat ovat tyttöjä useammin emotionaalisesti yksinäisiä. Ja toisaalta pojat eivät ole sosiaalisesti niin yksinäisiä, kuin emotionaalisesti. Näinhän asia näyttäytyykin. Pojat liikkuvat usein löyhissä porukoissa, joissa ajatusten vaihto saattaa olla vähäistä. Kunhan hengaillaan. Hyvää tässä on, että poikaryhmien liepeille usein pääsee helposti kuka vaan. Ei näytä niin yksinäiseltä, ei toisaalta ehkä tunnukaan. Mutta moni poika jää kaipaamaan tunnetta, että joku on kiinnostunut hänen asioistaan ja ajatuksistaan, joku ymmärtää. Pahimmillaan poika tai tyttö on täysin syrjässä ikätoveriensa ryhmästä. Ei pääse mukaan leikkeihin tai keskusteluihin. Pihassa tai koulun käytävillä ryhmään pyrkiessään tulee suljetuksi siitä pois. Lapsuuden yksinäisyydellä on tutkimusten mukaan taipumus jäädä pysyväksi. Suurin osa alakoulussa yksinäisistä on sitä myös yläkoulussa ja sen päätyttyä. Nuoren yksinäisyyden on todettu suuresti lisäävän riskiä sosiaalisiin fobioihin ja sitä kautta masennukseen. Tuoreitten tutkimusten mukaan (esim. Niina Junttila, 2012) noin viidesosa yksinäisistä lapsista kärsii jo nuoruusvuosinaan vaikea-asteisesta masennuksesta. Riski mielenterveyden järkkymiseen on aivan toista luokkaa kuin muilla. Tämä ketju on pystyttävä katkaisemaan, mieluiten tietenkin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jonkun lapsen syrjään jättäminen leikeistä voi olla muilta lapsilta tahallista tai tahatonta. Lapset osaavat olla julmia, jo paljon ennen kuin osaavat lukea, kirjoittaa tai laskea. Ikävuosien karttuessa taito vain kasvaa samalla kun sen muodot tulevat vaikeammiksi havaita. Toisaalta lapsilla ja nuorilla on yleensä hyvinkin suurta empatiakykyä. Paljon riippuu siis siitä, mitä taitoja lapsi tai nuori kulloinkin osaa ja haluaa käyttää. Vetäytyvä lapsi jää syrjään näennäisesti omasta aloitteestaan. Helposti muille lapsille tiedostamatta tulee tavaksi jättää tällainen lapsi huomiotta. Myös agressiivisesti käyttäytyvä lapsi tulee torjutuksi. Se on ymmärrettävää, ei julmaa. Silti se on torjutulle lapselle vahingollista. Lapsi ja nuori muodostaa minäkäsitystään pitkälti peilaamalla sitä toisten vertaisten käsitykseen hänestä. Tämä on yksi syy torjunnan tuhoosaan vaikutukseen. Yksinäisyys on myös este tärkeiden asioiden oppimiselle. Sosiaalinen kompetenssi on yksi tärkeimmistä positiivisista suojatekijöistä lapsen ja nuoren hyvinvoinnille. Sosiaalisia ja yhdessä tekemisen taitoja oppii kuitenkin vain vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jos lapselta puuttuu tämä mahdollisuus vertaisryhmässä, jää hän paitsi paljosta. Tällöin voi syntyä myös lapsen kehitykselle vaarallinen kehä: Sosiaalisesti vertaisryhmästään poikkeava lapsi (erityisen vilkas tai erityisen arka, agressiivinen, hyvin aikuismainen tai lapsellinen jne) tulee torjutuksi vertaisryhmästään. Hänellä ei siis ole mahdollisuutta oppia vuorovaikutustaitoja. Tällöin hän jää yhä enemmän ikäisistään jälkeen vuorovaikutustaidoissa. Ja tulee jatkuvasti torjutuksi. Ja niin edelleen. Yksinäisyyden kehä on murrettava, mieluiten mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Koti voi toimia sen suuntaisesti jonkin verran, koulu paljon. Siellähän vertaisryhmät ovat ja toimivat. Myös harrasteryhmät voivat auttaa, jos vetäjä on taitava ja ymmärtää asian tärkeyden. Koulun ammattikasvattajilla on varmasti suuri halu auttaa yksinäistä lasta. Toinen juttu on, osataanko ja ehditäänkö sitä tehdä riittävästi. Joskus taitamaton puuttuminen lasten vuorovaikutukseen tekee vain hallaa koko ryhmän hyvinvoinnille. Tämä aihe on senverran laaja ja tärkeä, että palaan siihen ihan erikseen. Saa kommentoida! |
1 kommentti . Avainsanat: Yksin, yksinäisyys, vuorovaikutus, ystävä, hyvinvointi, mielenterveys |
Sosiaalinen pääomaMaanantai 8.12.2014 - Hanna-Leena On pohdituttanut semmoinen asia, kuin sosiaalinen pääoma. Olen törmännyt asiaan ja sanaan muutamissa yhteyksissä. Aiheesta on paljonkin kirjoittanut mm. dosentti Markku Hyyppä. Hän määrittelee sosiaalista pääomaa tiettyyn väestöön tai kansanryhmään kuuluvien henkilöiden yhteenkuuluvuudeksi, joka ilmenee osallistumisena yhteisiin rientoihin, aktiivisena yhdessä toimimisena sekä keskinäisenä luottamuksena. Sosiaalinen pääoma on näinollen yhteisön ominaisuus, josta sekä yhteisö että siihen kuuluvat yksilöt hyötyvät. Hän jatkaa esimerkkinään suomen ruotsinkielinen vähemmistö, jolla on runsaasti sosiaalista pääomaa ja poikkeuksellisen pitkä terve elämä. Hän tuo esille myös väestötutkimuksiamme, jotka osoittavat, että sosiaalinen pääoma liittyy hyvään terveyteen ja pitkään elinikään. Kukapa ei haluaisi olla terve ja elää kauan? Miten voi päästä yhteisöön, jonka sosiaalisesta pääomasta voi nauttia? Ennen suomalaiset asuivat kylä- ja sukuyhteisöissä, nyt tilanne on toinen. On kuitenkin toisenlaista yhteisöllisyyttä: Esimerkiksi suvun keskeinen yhteisöllisyys tuntuu olevan lisääntymään päin. Ydinperhe pitää usein tiivistä yhteyttä isovanhempiin ja vanhempien sisarusten perheisiin. Tällaiset laajennetut perhekunnat voivat muodostaa hyvinkin toimivan ja runsaasti sosiaalista pääomaa omistavan yhteisön. Eri-ikäiset jäsenet oppivat toisiltaan ja saavat näin lisää ymmärrystä, vertaistuki ja konkreettinen auttaminen kukoistavat aikuisten kesken. Erityisesti lapset kasvavat tällöin välittämisen, yhteydenpidon ja toisen huomioimisen kulttuuriin. Se pääoma on korvaamattoman arvokasta. Kaikilla perheillä ei ole sukulaisia, tai välit ovat etäiset, konkreettisesti tai vain vuorovaikutuksessa. Osa perheistä jää tällöin yksin. Kun lapsi aina kasvaa kulttuuriin, on vaarassa irrallisuuden ja yksinäisyyden periytyminen. Tämä ei tietenkään ole välttämätöntä eikä edes kovin tavallista. Naapurusto, ystävä- tai harrastuspiiri voi muodostua sosiaaliselta pääomaltaan merkittäväksi yhteisöksi, perhekunnan sijaan tai lisäksi. Varmaa on se, että lapsi on sitä paremmassa asemassa, mitä enemmän hänellä on ympärillään ihmisiä, jotka aidosti välittävät hänestä ja toisistaan. Myös koulu voi olla merkittävä yhteisö sekä oppilaille että opettajille. Kun siellä toimitaan aidosti yhdessä, ketään väheksymättä tai unohtamatta, syntyy kaikille kokemus yhteisöön kuulumisesta. Koulun yksi suuri merkitys onkin siinä, että se on päiväkodin ohella ainoa paikka, jossa lapsiyhteisö ja aikuisyhteisö päivittäin toimivat yhdessä. Hyvinvoivien ja -verkostuneitten lastemme ja nuortemme keskellä on joka tapauksessa liikaa heitä, joille koulu on ainoa mahdollinen sosiaalista pääomaa kartuttava yhteisö. Siksi on kovin tärkeää, että koulu tämänkin tehtävänsä täyttää. Se on itse asiassa aika korkealla sijalla koulujen tehtävälistassa. Kenenköhän mielestä? No, paitsi minun, myös valtiovallan päättäjien. Uusi oppilashuoltolaki painottaa nimenomaan yhteisöllisyyttä, sosiaalisia taitoja ja syrjäytymisen ehkäisyä. Miten tehdään koulusta oikea, pääomarikas yhteisö? Mistä tässä onnistuneen koulun tunnistaa? Sen pohdiskelu onkin hyvä aihe johonkin toikeen päivään. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaaliset taidot, sosiaalinen pääoma, yhteisöllisyys, yhteisö, hyvinvointi, terveys |