Väreilevien ajatusten blogi

Koulua vai elämää varten

Keskiviikko 26.11.2014 - Hanna-Leena Seppinen

Opitaanko koulussa elämää varten? Vai koulua? Seuraavaa oppilaitosta tai sinne pääsemistä varten? Kysymys tulee todennäköisesti jokaisen vähänkin ajattelevan opettajan, oppilaan ja oppilaan vanhemman mieleen ainakin joskus.

Kukapa lukiolainen ei olisi kyllästymiseen asti kuullut siitä, mitä ylioppilaskirjoituksia varten täytyy osata. Varsin väsyneitä myös useimmat heidän opettajistaan ovat tätä toistamaan tunnista toiseen, vuodesta toiseen. Mutta toistavat silti. Ylioppilastodistuksella on valtava mahti avaavana tai sulkevana porttina korkeakouluopintoihin.

Peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset opiskelevat yleensä aiempaa ahkerammin tavoitteenaan mahdollisimman hyvä päättötodistus. Sillähän pyritään haaveitten jatko-opintoihin. Ekaluokasta yhdeksänteen oppimisen motivaatio on paljolti kiinni siitä saadusta palautteesta. Mitä ylemmistä luokista on kysymys, sitä vähemmän tuntuu olevan merkitystä muulla palautteella kuin todistuksen numerolla.

Lukion opettajat ovat tiettyyn rajaan asti ylioppilaskirjoitusten vankeja. Peruskoulun puolella tilanne on toinen. Opettajilla on sekä teoriassa että käytännössä erittäin suuri vapaus määrittää tuntiensa ja kurssiensa sisällöt. Miten tämä näkyy kouluissa? Erityisesti, mihin opettajat lapsia ja nuoria valmistavat? Pääsääntöisestikö suoriutumaan kyseisen oppiaineen seuraavasta oppitunnista, kokeesta, vuosiluokasta? Vai näkeekö opettaja metsän puilta, katseleeko hän kauas horisonttiin ja sen taakse? Näen tämän yhdeksi ydinkysymykseksi koululaitoksemme tulevaisuudessa. Itse asiassa äärimmäisen olennaiseksi kysymykseksi sekä nuortemme että sitä kautta yhteiskuntamme selviytymisessä, hyvinvoinnissa ja tulevaisuudessa.

Perustelen suuria sanojani.

Opettajan suuret vapaudet oppisisältöjen suhteen perustuvat peruskoululakiin ja tarkentuvat uudessa oppilashuoltolaissa. Ensimmäisessä opettajan tehtäväksi määritellään kasvattaminen ja opettaminen, tässä järjestyksessä. Jälkimmäisessä määritellään, mihin oppilaita tulee kasvattaa ja mitä heille opettaa. Mikään edellä mainituista ei käsittele yksittäistä oppiainetta. Kuitenkin kysymys on valtiovallan kannanotosta siihen, mikä peruskoulutuksen saavutuksista on olennaisinta. Kun näin tärkein osa tuntien tavoitteista on muun kuin oppiaineen hallintaa, opettajaa ei kahlehdi oppikirja eikä edes kyseisen oppiaineen opetussuunnitelma. Parempi olisikin, jos jo opetussuunnitelma huomioisi tämän välttämättömän vapauden.

Jos opettaja noudattaa lakeja – nimenomaan edellä mainittuja – hän tulee katsonneeksi tarpeeksi kauas. Hän panostaa oppilaan tulevaisuuteen, elämään sekä nyt että tulevaisuudessa. Koulu jää vain välineeksi, toki sellaisena valtavan arvokkaaksi ja välttämättömäksi.

Mitä opettaja tällöin opettaa? Mitkä tiedot, taidot tai asenteet ovat sellaisia, jotka kantavat lasta tai nuorta pitkälle tulevaisuuteen? Mitkä eväät pitää pakata koulusta reppuun elämänmittaiselle retkelle? Sen pohdiskeluun tuskin riittää toinenkaan tarina, mutta miten tärkeää miettimistä se onkaan.