Share |

Väreilevien ajatusten blogi

Entä sitten?

Torstai 12.2.2015 klo 23.46 - Hanna-Leena

Vuosia, vuosia sitten päivänavaukseni lähtökohtana oli yhden suosikkisarjakuvani strippi. Jostain tuli tänään mieleeni, mistä liekään. Tuumiskelin joka tapauksessa, että aihe on täysin aktuelli edelleen.

Lassi kertoo siis Leeville: olen päättänyt ottaa uuden moton elämälleni. Se on "entä sitten?"- Kun ei piittaa mistään, ei pety. Johon Leevi: aika kova asenne. Ja Lassi tietenkin "entä sitten?"

Parikymmentä vuotta sitten, kun Lassi ja Leevi näin sulostuttivat elämääni aamiaispöydässä, sitä teki myös kahdeksanvuotias urheilijapoika. Tästä syntyi kontrasti. Hän nimittäin puhua pulputti silmät loistaen elämänsä ensimmäisestä koripallo-ottelusta, joka käytäisiin samana iltana. Oman joukkueen vahvuudet ja uhat analysoitiin, vastustajien taidoilla spekuloitiin. Väliajalla pureskeltava purkka, palauttavan mehun merkki ja tossunauhojen pitävyys kuuluivat läpikäytäviin asioihin.
Teki mieli varovasti toppuutella. Muistuttaa, ettei nyt kuitenkaan olla menossa NBA-finaaliin. Jotenkin varovasti suojata pettymykseltä, jos vaikka peli peruuntuisi tai toisi sankarimme joukkueelle murskatappion.

Maltoin tuolloin luottaa innostuksen voimaan. Silloin ja satoja kertoja myöhemmin olen nähnyt koripallopojassani samaa paloa, panostusta, välittämistä. Ja ajatellut, miten siitä iloitsen.
Silloin oli ja tänään on aivan liikaa vallalla Lassin tapa suhtautua asioihin. Pessimisti ei pety. Ei kannata panostaa liikaa, kun onnistumisesta ei ole takeita. Puuttuu intohimoa, tosissaan olemista, täysillä tekemistä. Onko se sitä, että suojaudutaan pettymyksiltä? Että voi sanoa ja ajatella, ettei niin tosissaan yrittänytkään tavoitteen jäädessä toteutumatta? Koulussa ainakin usein tuntuu siltä.
Onko myös niin, että lapset ja nuoret tottuvat saavuttamaan tavoitteitaan liian helposti?

Näkisin kasvattajan yhdeksi tehtäväksi opettaa lasta piittaamaan asioista. Pitämään koulutyötä arvossa. Etsimään ja tekemään juttuja, jotka olisivat hänelle oikeasti tärkeitä, joihin jaksaisi panostaa ja uhrata voimia. Pettymyksiä tulisi, mutta tulisi myös suurta iloa. Eihän onnistumisesta koe iloakaan, jos ei piittaa koko asiasta.
Joka tapauksessa, sekä pettymykset että voitot kasvattavat ja vahvistavat.

Entä me aikuiset? Ainakaan emme voi opettaa lapsia tai nuoria ottamaan asioitaan todesta, jos emme tee sitä itse. On oleellista, että pidämme tärkeinä heille isoja asioita. Hienoa olisi, jos he myös näkisivät meissä sitkeyttä ja vaivannäköä omien tavoitteidemme saavuttamiseksi. Riemua onnistumisesta ja pettymyksen näyttämistä silloin, kun sen aika on.

Isoille ja pienille elämä on niin paljon jännittävämpää ja täydempää, kun sen ottaa tosissaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: välittää, tavoite, lapsi, kasvattaa, tosissaan, innostua